tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kouluasetelmat

Asetelmat olivat yksi murheenkryyni. Niiden, kuten oikeastaan kaikkien muidenkin sidontatöiden, ulkomuoto ja periaatteet olivat vieraita, ja pysyivät erittäin vieraina pitkän aikaa. Vaikka tekniikasta käytiinkin periaatteita, kuten sienen peitto ja hahmomuoto, tuntui mahdottomalta soveltaa itse ilman sisäistä mallia perusasetelmasta.

Ensimmäisenä teimme tilaustöinä kolme pitkää pöytäasetelmaa pareittain. Parini vaikutti myös melko epävarmalta työn suhteen, mutta onneksi kaikille sovittiin samat kukat, määrät ja ulkomitat. Lopulta vain asettelu jäi oman sovelluksen varaan.

Työstä tuli hitaasti valmis. Lopputulos näytti kolmesta erillisestä osasta kootulta: kukkapallo, reunavihreät ja murattisuikaleet. Ilmavuudesta ja muodon jatkumisesta ei vielä tuolloin ollut tietoakaan.
 Minun ja parini asetelma etuvasemmalla. Molmmille ilmeisen automaattisella tiiviillä tyylillä tehty. 9/2015

Pitkän sidontatauon jälkeen olimme käyneet läpi tyylisuuntia (dekoratiivinen, muotosidonta, formal-lineaarinen, transparentti, vegetatiivinen), asettelutapoja (radiaalinen, paralleelinen, vapaa-asettelu) ja tekniikoista kimppu ja sieni. Seuraavana tehtävänä saimme annetun tyylisuunnan, asettelutavan ja tekniikan, minä dekoratiivisen radiaalisen sieniasetelman. Kaikki muu oli vapaasti valittavissa.

Täysvapaus ei sopinut edelleenkään minun ymmärrykseeni, joten kinusin apua edes astian ja idean kanssa. Sain mustan ruukun ja teemaksi goottibileet. Teema oli teinivuosilta tuttu, ja ajatus alkoi muodostua. Piirsin hetken aikaa ja tutkin kukkavalikoimaa tovin jos toisenkin. Työstä syntyi lähestulkoon pelkistä kukista ja aspidistran lehdistä. Silloin olin erittäin tyytyväinen onnistumiseeni, vaikkakin työ oli vino, mutta jälkeenpäin ajateltuna ja enemmän nähneenä olisin voinut korvata paljon kukkia muilla vihreillä.

Vino ja kukkavoittoinen asetelma. Olisin kaivannut paljon neuvoja, ohjeita ja palautetta. 9/2015
Mikäli tälle työlle olisi arvottu jokin toinen tekniikka, olisi päivittäisten kukkasidontatöiden tekemisestä jäänyt asetelmakokemukseksi puoli kappaletta. Ykkösluokan kanssa tehtailimme jollain tunnilla useita pieniä pöytäasetelmia, mutta itse olin vain sen tuotantoketjun vihreidentökkimispisteessä.

Jollain viimeisistä lähiopetustunneista sai kokeilla asetelman tekemistä päivän lopussa. Tottahan se oli pakko kokeilla, ensimmäinen itse tehty perinteinen pöytäasetelma. Helmikuussa oli jo yhden kukkakauppaharjoittelun verran silmää sille, mitä pöytäasetelma tarkoitti, sitten kokeilin itse ja onnistuin mielestäni erittäin hyvin. Kehitys syksystä on selvästi nähtävissä. Hyvä minä!
Pikainen, hieman vänkyrä ja alimittainen, mutta erittäin tyydyttävä. Vihreiden ja erilaisten muotojen käyttö oli jo tutumpaa. 2/2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti