Takaisin kouluun

Uppsalan hupi loppui aikanaan ja oikein ajallaan. Kaksi vuotta kotona lapsen kanssa riitti minulle, ja palasin Ahlmanille syksyllä 2014: uuteen ryhmään, uusiin tiloihin ja uuden opettajan alaisuuteen.

Ehdin moneen kertaan kevään aikana arvuutella opintojeni suuntautumista, kukka- vai puutarhakauppa, mutten päässyt puusta pitkälle. Kouluun päästyäni selvisikin, että opintojen työjärjestys, eli järjestys jossa kurssit suoritetaan, oli muuttunut. Uudet luokkatoverit olivatkin käyneet jo koko ensimmäisen vuoden asiakaspalvelua ja sidontaa, joita itselläni ei ollut ollut, ja toisaalta yrittäjyyskurssi alkoi heillä vasta nyt, kun minä kävin sen jo kolme vuotta aiemmin. Vaati työtä ja järjestelyjä, jotta opinnot saatiin sovitettua jotenkin yhteen, eikä siinä voinut enää paljoa itse jahkata suuntautumisiaan.

Toinen kouluvuoteni sisälsi lopulta pelkkää asiakkaiden palveleminen ja myymälätyöskentely kukka- tai puutarhakaupassa -kurssia ("aspa") sekä valinnaiskurssia. Valinnaiskurssivaihtoehdoissa oli tarjolla vain pihasuunnittelu ja kukkasidontatöiden tekeminen, joista ensimmäisen olin jo suorittanut. Näin ollen sidonta oli pakko ottaa, ja suoritettava tätä jatkokurssin tasoista sidontaa yhtäaikaisesti aspan sidonnan alkeiden kanssa.

Koulunkäynti oli rankkaa. Lukujärjestyksessäni oli paljon tyhjiä päiviä ja opetuspäivinä aspa ja valinnainen usein päällekkäin. Kävin aspan tunneilla uusien ykkösluokkalaisten kanssa aina kun suinkin ehdin, ja kun se sisällöltään vastasi tarpeitani. Käytännössä opin alkeita hitaasti ja hajanaisesti valinnaiskurssin aikana erikoisia ja todella itsenäisiä töitä tehdessä. Useimmat valinnaisen kurssin työt olivat täysin itse suunniteltuja, ilman "asiakaslähtöisiä" toiveita tai vaatimuksia. Ehkä oma vapaus oli siinä vaiheessa hyväksi muille luokkatovereille, jotka olivat olleet jo kukkakauppaharjoittelussakin, mutta itse olisin todella kaivannut selkeät ohjeet ja tavoitteet. Koin jääväni vahvasti alakynteen tietoineni ja taitoineni. En saanut lähiopetuksen aikana minkäänlaista rutiinia tai varmuutta mihinkään sidontatöihin, sain harjoitusta ja neuvontaa liian vähän.

Jos aspan sidontatavoitteena oli osata sitoa kimppu, asetelma ja surulaite, en olisi ennen viimeistä työharjoittelua kehdannut mainostaa osaavani. Ensimmäisen kukkakauppaharjoittelun jälkeen itseluottamus ja varmuus oli pudonnut nollaan. Sinne joutuminen tuntui alun alkaenkin veden varaan heittämiseltä kuivaharjoittelun taidoilla. Vasta toisen, pitkän ja terapeuttisen harjoittelujakson aikana aloin käsittää sidontatöiden kokonaisuuksia ja periaatteita, kun sain viimein itsekin sitoa asiakastöitä ja rauhassa oppia henkilökunnalta.

Ahdistus epäreilun tuntuiseen asemaan joutumisesta ja tasapäistävältä tuntuneesta kohtelusta on vaihtunut pieneen suruun tavallaan menetetystä kouluvuodesta sen stressaavuuden takia. En voi tietää kuinka paljon helpompaa koko elämä olisi ollut, jos jokin olisi ollut toisin, mutta näillä on menty ja tähän asti on päästy. Kiitän Luojaani ihanasta harjoittelupaikasta Kukka Kerttulissa, jossa saan viettää vielä kaksi viimeistä viikkoa ennen puutarhuriksi valmistumistani.

Seuraavat, ja ainakin koulun aikana viimeiset portfoliota varten tehdyt julkaisut tulevat esittelemään tämän toisen vuoden sidontatöitäni aikajärjestyksessä. Toivon mukaan myös muut kuin minä huomaavat kehitystä tapahtuneen. Suurin kehitys lienee toki sisäistä, mutta toivon kovasti sen näkyvän myös lopputuloksissa.