Uppsala, tammi-kesäkuu 2014
Äitys-
ja hoitovapaani aikana asuimme noin viisi kuukautta Uppsalassa,
Ruotsissa mieheni vaihto-opiskelun vuoksi. Asuinalueemme sijaitsi
Uppsalan kunnan etelälaidalla. Kotimme oli kahden aivan erilaisen
kaupunginosan, vähän kuin Pyynikin ja Hervannan, välissä pellolla. Vieressä
oli laajat, ilmeisesti lampaiden entiset laidunalueet, joiden läpi kulki
julkisia vaellusreittejä ja muita polkuja.
Ulkona tuli vietettyä paljon aikaa tuolloin puolitoistavuotiaan pojan kanssa. Lähimaastossa tutkimme kotiloita, heittelimme käpyjä lätäköihin, ratsastimme kaatuneilla puilla ja itse ihastelin luonnon monimuotoisuutta. Luonto sekä rakennus- ja puutarhakulttuuri ovat paljon vanhempaa kuin Suomessa. Uppsala on ilmastoltaan Tamperetta lämpimämpi, tarkemmin sanottuna Suomen 1a-kasvuvyöhykettä vastaava tai lämpimämpi (Taimet.net-sivuston vertailutaulukoiden mukaan). Ruotsin maaperä on myös kokonaisuudessaan ravinteikkaampi ja emäksisempi, ja tämä näkyy luonnossa erittäin vahvasti.
Suomalaiselle kotoisaa kuusiryteikköä ja mustikanvarpuha löytyi erittäin vähän. Metsä tuntui järjestäen avarammalta, pääosassa olivat lehtipuut ja männyt. Se lieni tyypillistä harju- ja lehtomaastoa parhaimmillaan. Metsät olivat alkukeväällä täynnä kukkivia pähkinäpensaita, jotka välillä muistuttavat kokonsa puolesta enemmän puita. Pähkinää, jalavaa, tammea, kirsikkaa, tuomea ja valkovuokkoa kasvoi aivan joka paikassa. Hämmästystä ja ihastusta aiheuttaneita lajilöytöjä tuli vastaan usein, kuten kylmänkukka (Pulsatilla), kirjopikarililja (Fritillaria), oratuomi (Prunus spinosa) ja pihoissa paljon käytetty onnenpensas (Forsythia). Keväällä pienet sipulikukat valtasivat järjestäen lähes joka pihan nurmikkoa ja metsissä kukkivat kilpaa tuomet ja kirsikkapuut. Tunnelma oli kuin Astrid Lindgrenin satukirjoissa.
Ulkona tuli vietettyä paljon aikaa tuolloin puolitoistavuotiaan pojan kanssa. Lähimaastossa tutkimme kotiloita, heittelimme käpyjä lätäköihin, ratsastimme kaatuneilla puilla ja itse ihastelin luonnon monimuotoisuutta. Luonto sekä rakennus- ja puutarhakulttuuri ovat paljon vanhempaa kuin Suomessa. Uppsala on ilmastoltaan Tamperetta lämpimämpi, tarkemmin sanottuna Suomen 1a-kasvuvyöhykettä vastaava tai lämpimämpi (Taimet.net-sivuston vertailutaulukoiden mukaan). Ruotsin maaperä on myös kokonaisuudessaan ravinteikkaampi ja emäksisempi, ja tämä näkyy luonnossa erittäin vahvasti.
Suomalaiselle kotoisaa kuusiryteikköä ja mustikanvarpuha löytyi erittäin vähän. Metsä tuntui järjestäen avarammalta, pääosassa olivat lehtipuut ja männyt. Se lieni tyypillistä harju- ja lehtomaastoa parhaimmillaan. Metsät olivat alkukeväällä täynnä kukkivia pähkinäpensaita, jotka välillä muistuttavat kokonsa puolesta enemmän puita. Pähkinää, jalavaa, tammea, kirsikkaa, tuomea ja valkovuokkoa kasvoi aivan joka paikassa. Hämmästystä ja ihastusta aiheuttaneita lajilöytöjä tuli vastaan usein, kuten kylmänkukka (Pulsatilla), kirjopikarililja (Fritillaria), oratuomi (Prunus spinosa) ja pihoissa paljon käytetty onnenpensas (Forsythia). Keväällä pienet sipulikukat valtasivat järjestäen lähes joka pihan nurmikkoa ja metsissä kukkivat kilpaa tuomet ja kirsikkapuut. Tunnelma oli kuin Astrid Lindgrenin satukirjoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti